Kartanomme kaikissa tiloissa on täydet anniskeluoikeudet. Tilaisuutenne luonteen mukaan baareja ja muita juomatarjoilupisteitä (boolitarjoilu, oluthanat) on riittävästi.
Viinilistaltamme voitte valita tilaisuuteenne sopivat viinit.
Viinien lisäksi tarjolla on alkoholittomat viinit sekä valikoima muita alkoholittomia juomia.
Olut, siideri, alkoholi- ja virvoitusjuomahinnastomme löydätte täältä
Tarkat juomamerkittäiset hintatiedot saatte myyntipalvelustamme.
Omien alkoholijuomien tarjoilu ja nauttiminen kartanon alueella ja lähiympäristössä on kielletty.
Voimme myös hankkia tilaisuuteenne viinilistamme ulkopuolelta haluamaanne viiniä, kunhan viini on jonkin Suomessa toimivan virallisen maahantuojan listalla.
Juomien tulee olla virallista reittiä maahan tuotuja verollisia juomia.
Erikoisviinin anniskeluhintana meillä on viinin ostohinnan lisäksi perittävä anniskelupalkkio, joka on suuruudeltaan
viineistä 30 eur/pullo tai litra, kuohuviineistä ja shamppanjasta 35 eur/plo. Alle kahdenkymmenen pullon eristä perimme lisäksi myös järjestelypalkkion 50 eur.
Erikoistilausviinistä sovimme yhdessä ryhmällenne tarvittavan ja tilattavan pullomäärän.
Erikoisviinitilauksen hintaan lisätään myös mahdolliset maahantuojan tai toimittajan muut kulut, mikäli maahantuoja perii toimitus- tai laskutus- tai muuta palkkiota.
Erikoistilausta tehdessänne huomioikaa myös, että monet viinimaahantuojat myyvät viinejä vain täysin laatikoin (yleensä 12 plo).